"Elämä on laiffii" lausui Matti Nykänen joskus aikoinaan. Uus-perheeseemme kuuluu viisi lasta (nyt jo täysi-ikäisiä) ja heidän aikuistumisen aikana tuli usein peilattua myös omaa tehtyä matkaa silloin joskus 80-luvulla.
Päällimmäisenä nousee mieleen kiitollisuus siitä, että elämä on kantanut eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta. Ihminen on luotu oppimaan virheistä ja siksi niitä pitäisi tehdä päivittäin. Hälytyskellojen pitäisi soida vasta kun samojen virheiden määrä nousee tappiin asti. Kannattaa muistaa olla armollinen itseään kohtaan, sillä se mikä ei tapa kasvattaa ja lopputuloksen kanssa on vaan jotenkin tultava toimeen. Elämisen haavat voivat välillä olla syviäkin, mutta arpia peilatessa opetus niistä tulee väkisinkin mieleen.
Vanheneminen ei välttämättä tarkoita virheiden määrän laskemista. Oma tavoitteeni on pitää virheiden määrä ennallaan, mutta olen vähän valmis jo tinkimään niiden kohtalokkaista vaikutuksista. "TotaNoin"-vaihe voi joskus jäädä kiertämään ikuisuus-planeettaa ja silloin avun pyytämisen taito on hyvä osata ottaa käyttöön. Aikuisena olen oppinut pyytämään anteeksikin.
Kun kaikki Pasisti-biisit oli purkitettu, niin kysyin Juholta taustabändini (Ihme4set) suosikkibiisiä. TOP 1:ksi nousi yllättäen juuri TotaNoin. En aluksi ymmärtänyt miksi, mutta näin jälkikäteen analysoidessa biisissä on oma taikansa. Tarinan ja tempon voima yhdistyvät helpolla tavalla ja sen soittamisesta tulee hyvä fiilis.
Tämä biisi on omistettu kaikille "räpeltäjille".
"Räpeltäjä" vm. 86'.
"TotaNoin" tekemässä tuhoja armeijassa.
Comments