top of page

Taikasauva

Kotkan studiopäivät Juhon kanssa aloitellaan aina hakemalla aamupala ja päivän ruoat lähimarketista. Ennen kuin päästään itse musa-asiaan täytyy mennä ensin itse asiaan. Kuulumisten (=mielen tyhjennys) ohessa käydään usein läpi myös parisuhdekiemuroita. Joskus niihin jumiudutaan oikein kunnolla varsinkin jos tilanne on päällä ja mielessä. Olemme oppineet, että biisit onnistuvat vasta ja vain kun mieli on saatu ensin tyhjäksi. Joskus jäädään jumiin aiheeseen oikein kunnolla ja kelataan sitä läpi oman ja muiden historian.

Tämän biisin pohja oli jossain kuosissa tullessani Kotkaan, mutta miettimäni tematiikka ei natsannut mitenkään meille emmekä saaneet inspiraatiota lähtemään lentoon. Biisi rupesi hahmottumaan vasta äsken kuvaamani keskustelupolun jälkeen. Heiteltiin kuultua ja koettua vapaasti, vakavasti ja hymyssä suin. Siitä se sitten lähti vapaalla pudotuksella eteenpäin.


Minulle parisuhteen suurin haaste on itsensä näkeminen läheisen ihmisen kautta. Siksi se on usein tuskallista ja liian usein haastetta ei ota vakavasti ja sitä ei lähde työstämään. Peilaukset ovat monisukupolvisia sekä moninaisia ja siksi työläitä. Usein peilauksen rasitus parisuhteeseen kasvaa näissä teemoissa liian suureksi ja siksi asiat päätyvät haudattavaksi bunkkeriin rautaoven taakse. Asian paloittelu, luottamus ja avoimuus palkitsevat kuitenkin lopulta ja aukaisevat aivan uuden yhteyden itseen ja toiseen.


Musiikillisesti inspiraatio tuli taaskin Instagramista. Joku näytti siellä erikoisen tavan käyttää kitaran capoa 2. välissä. Se herätti minut ja sain pohjat aikaiseksi Kotkan reissua varten. Inspiraationa käytin mm. FooFightersia ja ABBAa.


Teemallisesti Taikasauva on EP (Experimental Play) tasoa eli aika vaikea pukea sanoitukseksi. Musiikillisesti ollaan ehkä aika perusmeiningissä. Alkaako EP-taso laskea? Ehkä vielä päästään tässä EP miinuksella läpi.


Biisiringin sävellys-kokoontuminen Kotkassa 05/2024 ja illalla karaokebaarissa. Muistaakseni menossa on Foo Fightersin biisi ja ilmeestä näkyy vaikeustaso. Vedimme biisejä vuorollaan peräkkäin tunnin verran putkeen.






Comentários


bottom of page