top of page

Nuuhkin sua

Viimeistä viedään tästä setistä. Loppuun piti saada jotakin erikoista aikaiseksi. Biisin teemana tuoksu oli itsestään selvä jo pitemmän aika. Onhan se aino aisti, jota ei pysty blokkaamaan mitenkään vaan se menee suoraan tietä aivojen käsittelyyn ja aiheuttaa välittömän reaktion. Ihmiskunnan onneksi. Parisuhteessakin toisen tuoksuihin tottuminen vie oman aikansa saatikaan se, että ainoa mitä parisuhteesta on jäljellä sattuu olemaan toisen tuoksu.


Musiikillisesti ainoa vaihtoehto lopetukselle oli proge (progressiivinen rock) biisi. Olenhan seurannut Rushia armeijan yöpäivystyksessä 1985 löytyneestä kasetista lähtien. Myöhemmin astui kuvaan myös Genesis ja potin räjäytti live-taltiointi When in Rome. Siitä inspiroituneena päätin, että biisi jaetaan kahteen osaan (Pasismia), jossa mies ja kitara aloittavat ja sitten esiin marssivat Ihme4set ja erityisesti kitaristi Sami, jolle toimeksianto oli "Put all in, it's your show". Lopputuloksena neljän minuutin pikku-soolo.


Tämä oli myös lato-settimme viimeinen biisi viimeisillä voimilla. Seitsemän tunnin urakka näkyi ja tuntui. Lopputuuletus tulee syvemmältä kuin sydämestä.


Musamatka jatkuu jotenkin jonnekin, mutta tällä pysäkillä kiitollisuus kaikkia mukana olleita kohtaan nostaa tunteet pintaan. Paras tapa tehdä matkaa on yhdessä hyvien tyyppien kanssa. Erityiskiitos Juholle ja Tonille. Ilman heitä tätä ei olisi syntynyt.


Kiitos ja nuuhkitaan yhdessä.


Ohi on!




bottom of page