Venäläinen musiikki on pysäyttänyt minut useasti elämäni varrella. Isovanhempani ovat kummassakin sukuhaarassa kotoisin vanhasta Karjalasta (Sortavala/Perkjärvi) ja sieltä löytyy myös ihan aitoa venäläistä verta. Kuunnellessani Georg Otsin upeita tulkintoja kerran löysin ainekset tähän kappaleeseen. Hän osasi laulaa 20 kielellä, eikä hänen suomen kielen versioista hevin kuule vierasta aksenttia. Suomalaisista laulajista Pasi Kaunisto pääsee mielestäni lähimmäksi Otsin tunnelmaa ja tulkintaa. Laulut ovat voimakkaan mollisia ja peilaavat omaa mielenlaatuani. Ilman synkkyyttä ei ole aitoa kirkkautta.
Mutta sitten piti löytää se venäläinen tarina...ei ihan normitarina suomalaisittain. Jostain syystä mielikuviini tuli yllättävä tapaaminen ahtaassa liikennevälineessä. Kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä löytävät pienen hetken toisilleen, ovat läsnä ja saavat toisensa hymyilemään, antaen elämän-auringon loisteen paistaa ... maistaa mielikuvituksen ihmeellistä värinää.
Tässä hetkessä eläminen on nyky-ihmiselle kovin vaikeaa, vaikka periaatteessa meillä on kaikki mahdollisuudet siihen. Miten kohdata toinen, olla läsnä kuuntelevana osapuolena, astua toisen saappaisiin ja unohtaa itsensä. Antaa ensin ja ilman odotusarvoa ... yllättäen saada jotain takaisin. Miten venyttää pientä hetkeä ... laulun tai miksei elämän mittaiseksi.
Tämäkin biisi tiesi tiensä ja tarinansa, enkä voinut olla sitä tekemättä. Se oli minua voimakkaampi.
Viipurin visiitti 2017.
Comentários