Elämän ihme

Jos meinaat tehdä yhden biisiin elämässäsi, jossa on kaikki mitä osaat, niin tässä se biisi nyt sitten on a la Pasisti. Koko biisipolkuni alku on tässä. Oli tulossa "omat häät"-momentum, jota en voinut olla käyttämättä hyväksi. Sadan hengen yleisökin oli tarjolla tällä uniikilla klubikeikalla. Ei ollut mitään hävittävää tai hävettävää. Tämä vaan oli pakko tehdä.


Alkuun lähdettiin tietysti klassisella kitaralla (muinainen käsien lämmittely/verryttely), josta lapseni irvailivat jo aikoinaan ja kun kuulivat sen ensimmäistä kertaa tässä kappaleessa, niin naurut olivat sen mukaiset. Lapseni kuulivat kaikki kappaleet ensimmäisenä vaimoni jälkeen. Heiltä tuli aina hyvää ja kannustavaa palautetta sekä parhaat ilveilyt. Odotan innolla kuka heistä tekee ensimmäisenä oman biisinsä, heillä on sentään asiaan soveltuva musiikkiopisto-koulutus, vaikkakin niissä opinnoissa usein mennään juuri metsään oman luovan musiikin luomisessa.


Keskellä mennään kaikella sanoituksella, jota vaan tuli mieleen parisuhteeseen liittyen mm.

Esa Saarisen luennoilta lainattu biisin nimi. Biisiverstaaseen pyrkiessäni sain kohteliaita kommentteja siitä, että ensimmäisen biisiin kaikki tunnusmerkit kyllä kuuluvat.


Loppuun piti tietysti saada jotain Pasismia aikaiseksi "hanat auki" mentaliteetilla. Viimeinen minuutti on Toni-rumpalin show kädet hapoilla.


Tämä biisi on omistettu momentumin tarttumiseen, syvään päätyyn pää edellä. Menestyksen resepti on löytää tai luoda momentum, laittaa rima alas and just fucking do it. Silloin voit luottaa, että universumi ottaa sinusta kopin ja elämän ihmeitä alkaa tapahtua.



Helsingin Vanha Kirkko 2018.